Tänään alkoi meidän yhteinen taival harrastuspuolella, kun alkoi odotettu pentukurssi Ulvilan Palveluskoirissa. Ensimmäisellä kerralla höpistiin vähän ja koirienkin kanssa oltiin vain puoli tuntia, olihan niillä niin kamalasti uutta pällisteltävää. Ruuti käyttäytyi siten kuin kuvittelinkin. Muut koirat kyllä kiinnostivat väliajalla, mutta lelun tai namin nähdessä keskittyi minuun. Tällä kerralla katsottiin, millä koirat palkkautuvat parhaiten, otettiin kontaktiharjoituksia ja yksi luoksetulo. Ruuti toimii niin älyn hyvin namilla ruoalle persona koirana, että tuolla palkalla aion lkyllä kaiken sille opettaa. Taisteluhalua voisi käyttää sitten hyväksi luoksetulossa lelun avulla, jotta olisi mahdollisimman ripeä alusta asti. Katsotaan, kuis menee. Paha suunnitella vielä kauheasti kun tuo tuhisija kuitenkin vasta 10-viikkoinen.

Oikein reipas poika. Tästä on hyvä jatkaa. Ensi viikolla vaihdetaan ryhmään, jossa muitakin koirakoita, jolla tulevaisuuden haaveena päästä kisakentille asti. Jatkossa treenit siis tiistaisin.

Jälkikurssista ei ole tullut mitään tietoa. Siispä voi olla, ettei osallistujia ole tarpeeksi ja kurssia ei vielä tässä kohtaa järjestetä. Tosi tylsää. Nyt pitää sitten vaan tallata jälkiä itse ilman asiantuntijoiden neuvoja. No, toivottavasti kasvattaja järjestää pentutreffit kesän aikana, niin pääsee treenaamaan porukalla ja saamaan kullanarvoisia vinkkejä.

Mitäs meille muuta kuulumaksi... Pienen pientä rähinää, tai no joskus vähän isompaakin, aiheuttaa koiran varastamat hienot saaliit: ruoka, Emman tutit, pihalta yllättäen löytynyt possunkorva jne. Tuttien kanssa menee jo useimmiten hienosti, kun yhtenä päivänä järkkäsin oikein kunnon tuttitreenit ärsyyntyneenä euroista, joita saamme laittaa tuttiostoksiin.
Aina, kun yritti napata, tiukka Ei ja namia perään samantien, kun irrotti otteensa. Heittelin yhtä tuttia sen jalkoihin niin kauan, kunnes koira päänsä käänsi aina pois sen tippuessa viereen. Tämä meni tosi hyvin, mutta selkeesti kaipaa muistutusta. Seuraavana päivänä olisi nimittäin jo napannut taas tutin kerran, mutta ehdin kuin ehdinkin väliin ennen rikkomista -ja vaihtoleikki omaan leluun. Noissa suuremmissa herkuissa kokeilee vielä, mutta eiköhän sekin siitä. Ja vaikka rähinän nostaakin, niin ikinä ei ole vielä hammasta kellekään antanut. Pojalla on siis paha ääni, mutta siihen jää. Ja kyllä täytyy sanoa, että taidan mä salaa rakastaa tuota sen testailua ja sisukkuutta. Vaikka tietty täytyy saada varmaksi tuo luopuminen. Mutta onhan tuo kummiskin hiottavissa tällä hetkellä suht helpolla. Ja Ruutin rähinäthän on tosi harvinaisia suhteuttaen siihen aikaan, mitä sen kanssa touhuan. Oikein ihana, iloinen, pusutteleva poikahan tuo on. Se pikku piru vaan pilkahtaa kuvioihin aika ajoin.