Ruuti on ollut nyt meillä reilut pari viikkoa. Toisistamme ollaan opittu joka päivä jotain uutta. Minä opin sen, miten holsku elää ihan omaa elämäänsä nenänsä kanssa. Tällä markilla oli nimittäin pieni kananluuepisodi menneellä viikolla. Ruuti pääsi piharoskiksesta nappasemaan grillattuja kanan hornetteja. Veikkaan, että söi maksimissaan kaksi tai kolme, kun hädissäni laskin kaikki jäljelle jääneet. Huomenna tulee kuluneeksi viikko, eikä mitään ole nähteni tullut pihalle ja vatsa on toiminut täysin normaalisti. Ehkä siis tästä selvittiin säikähdyksellä ja saatiin hyvin arvokas opetus. Huh!

Tänään oli erittäin mielenkiintoinen tilanne näiden pienten kakrujen välillä. Emma tomerana tyttönä otti Ruutilta nahkaluun, pureskeli sitä hetken itse ja antoi taas takaisin Ruutille. Ajattelin, että tässä on niin oiva koulutustilanne ettei tosikaan: koira siedättyy vauvan käsittelyyn ja eritoten luun pitelemiseen. Oli pakko kurkkia parin metrin päästä keittiön nurkalla ja kuvata koko juttu seurailtuani ensin hetken toverusten hienoa vuorottelua. Ja hei: ei murinan murinaa koko aikana!! Emma tietämättään palkkasi Ruutin aina sen irrottaessa luusta ja odottaessa kauniisti vuoroaan, koska tyttö joka kerran antoi sen takaisin koiralle purtavaksi maistettuaan sitä ensin itse. Tässä olisi bakteerikammoiset äidit pyörtyneet ällötyksestä. Kuvasaalista hienosta hetkestä.

Viimeisessä kuvassa tytön tyytyväinen ilme: hyvä treeni oli!